maanantai 26. huhtikuuta 2010

JEEEEE :) :)!!!

Eilen ja tänään käytiin Lizin kaa nopeasti agility kentällä. Eilen oli treenit käynnissä, joten me treenattiin vain kentän laidalla olemista. Se meni ihan ok. Itkemistä en saanut loppumaan, mutta ei sentään haukkunut. Mutta sitten tänään...

Tänään kenttä oli ihan tyhjillään. Käveltiin ensin kentällä edes takas esteiden vierestä. Välillä Liz pysähtyi jonkun esteen kohdallla ja käänsi hitaasti pään ja katseen mua kohti. Kutsuin sen pois ja palkkasin namilla. Ei itkua eikä protestointia :)! Sitten Liz joutui paikalle kahden hypyn taakse. Ekalla kerralla karkasi (hyppäsi) heti kun käänsin katseen takas koiraan. Vein vain hiljaa Lizin takas, kun ei kuitenkaan äänähdellyt. Oli siitä silti hieman nolon näköinen. Tokalla kerralla pysyi hienosti paikalla, joten heitin narupallon taakse palkaksi. Sama juttu vielä uudestaan ja hirveesti kehuja ja vetoleikkiä! Sitten jätin taas hyppyjen taakse ja kutsuin. Heti kun Liz oli ilmassa näytin narupalloa. Heti tytsy keskittyi leluun ja unohti haukkumiset :)! Sen jälkeen tappoi kyllä NIIN raivokkaasti narupalloa... Pidettiin pieni silittelytauko. Uusinta kierroksella Liz haukahti kerran (vai kaksi?) ekan hypyn jälkeen, mutta olin varautunut tähän ja karjuin heti sekä löin piiskalla maahan. Liz ei edes yrittänyt seuraavalle esteelle, vaan tuli erittäin nolon näköisenä mun luo. Taidettiin ottaa hieman paikallaolo ja namittelua siinä välissä ennen Grande Finaalea: hyppy-hyppy-(180 asteen käännös) putki. Ja Liz ei haukkunut yhtään!!! Tappoi kyllä palloa taas niin pirusti! Leikittiin siinä hetken, tehtiin muutama tokotemppu väliin ja taas leikittin. Sitten mentiin lenkille ja mamma oli kuin naantalin aurinko :)!

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Liz ALO1, Lyydi VOI 0

Eiliset kisat menivät hienosti Lizin kohdalla, Lyydiä taas kiinnosti enemmän muurahaisten elämä :(.

Tässä Lizin pisteet:
  1. Luoksep. 10
  2. Paikallaolo 9
  3. Seuraaminen kytk. 9
  4. Vapaana seuraaminen 9
  5. Liikkeestä maahan 9
  6. Luoksetulo 9
  7. Liikkeestä seisominen 9,5
  8. Estehyppy 10
  9. Kok.vaik 9,5

En oikein ymmärtänyt tuomarin pisteytystä, mutta hyvät pisteethän nuo ovat, joten en valita :). Luoksepäästävyydessä ei ongelmaa (taisin hieman mainita "paikka" käskyn...). Paikallaolossa ei muuta ongelmaa, mutta Liz ei meinannut nousta ylös. Seuraamiset oli mitä odotinkin: hyvä paikka, ei painanut juurikaan, mutta kontakti ei pysynyt alkupätkissä. Liikkeestä maahanmenossa sama ongelma ku paikallaolossakin: ei meinannut nousta ylös. Luoksetulon ja seisomisen pisteytystä hieman ihmettelen, etenkin ku 2. ja 5. liikkeistä saatiin kuitenkin 9p tuplakäskyillä, mutta luoksetulo ja seisominen oli musta aikas täydellisiä (ainakin ALOssa). Ja hyppykin meni loistavasti :)! Tästä olen ite niin onnellinen! Otin hyppyä vielä ennen kehään menoa ja näytin piiskaa --> toimii!

Tästä hienosta suorituksesta saimme siis 184,5 p (vaikka tuomarinsihteeri oli merkannut lappuumme 194p) ja ALO 1 on nyt plakkarissa. Voitimme myös luokkamme :)!

Lyydi ei sitten tällä kertaa tehnyt tulosta. Se haahuili kentällä, vaikka oli ollut pirteä koko päivän. Ehkä pitkä odotus teki tehtävänsä?! Lyydi teki kuitenki 9p arvoisen ruudun ja hyppynoudon, jonka se yleensä nollaa ilman tuplakäskyä. Tunnari taas nolla. Mitä ihmettä tälleki pitäisi tehdä, kun se periaatteessa aina onnistuu treeneissä!?! Joku viisaampi?

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Sisarustreenit ja hyppy

Eilen päivällä käytiin Sirkuskentällä, Malminkartanolla, treenaamassa Nopan ja Hugon kanssa. Johannakin oli mukana neuvomassa ja ihastelemassa ;).

Tein Lizin kaa ALO:n kisamaisesti, tosin en malttanut olla palkkaamatta kokonaan. Liikkeet meni ok. Seuraaminen nyt on mitä on (pää pyörii häiriössä) ja hyppy on ihan mahdottoman hauskaa Lizistä (ohjaajasta vähemmän hauskaa...). Tarkoitus ei ollut jäädä hinkkaamaan mitään liikettä, mutta se hyppy. Räksyti-räksyti! Verenpaine nousee kun Liz menee sekaisin ja vain komentaa mua!!!

Vinkit huomista toko-koetta ja tulevia treenejä varten oli:
- älä kävele niin nopeasti seuraamisessa ja käännökset rauhallisemmin (ajemminkin on huomautettu tästä)
- lemppari liikkeitä tai temppuja ennen seuraaamista (kehään menoa)
- kontaktitreeniä häiriössä!!!
- räksytystä ei sallita!

Tarkoitus oli jättää treenaamiset siihen, mutta kun mua NIIN jäi vaivaamaan se hyppy. Eli pakkohan sitä oli vielä ottaa illalla. Nyt varustauduin piiskalla (risulla), jolla oli tarkoitus lyödä maata aina kun räksytys alkaisi. Ja ai että, sehän toimi :)!! Harmi vain etten voi pitää piiskaa kädessä huomenna kokeessa :D. No, tulipahan ainakin hieman toivoa tähänkin liikkeeseen. Nyt täytyy vain yhdistää käsky piiskaan ja näin hiljenemiseen. Ehkä me vielä joskus saadaan pisteitä tästäkin liikkeestä...

Onnittelut vielä taitavalle Noppa-siskolle ja hienosta toko-avauksesta: ALO1 ja 185p!!!

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Ilta treenit

Noniin, nyt on vieraskirja/kommenttiosio korjattu (tiedoksi teille, jotka valititte sitä kirjautumista... ;)).

Eilen illalla käytiin Susanin kanssa treenaamassa ilta kahdeksalta. Ruut aloitti ja Liz piti mekkalaa autossa (piti muutamaan otteeseen käydä huomauttamassa sille!).

Lizin kanssa tein koko ALO:n läpi, kaksi liikeettä aina putkeen ja palkka.
Luoksepäästävyys: Istui rauhallisesti sivula kunnes Susan kummartui silittämään. Tais saada muutaman pusun, eivätkä etujalat oikein pysyneet maassa :). Myönnettäköön, en ole oikein jaksanut panostaa tähän liikkeeseen...
Paikallaolo: Nopea maahanmeno, ehkä hieman vino. Kävin kerran palkkaamassa, ku koiranulkoiluttajia käveli Lizin takana. Muuten ok, vaikka kerran hieman siirteli etujalkoja. Nopea sivulletulo, eikä ennakointia (odotutin n. 5 sek).
Seuraaminen kytkettynä: Tiivis, mutta ei mitään järkyttävää painamista. Kontakti katkesi monta kertaa nanosekunniksi, ku Lizin oli IHAN PAKKO tarkistaa nopeasti mitä milloinkin ympäristöstä. Äh, kait se on pakko aloittaa niitä kontakti treenejä ihan oikeasti ja myös eri ympäristöissä. Pientä pakotetta mukaan?
Vapaa seuraaminen: Aika samanlaista ku kytkettynä.
Maahanmeno: Nopea ja hyvä maahanmeno! Odotti myös rauhassa "sivulle"-käskyä. Nopea istuminen.
Luoksetulo: Tuli niin pirun lujaa! Kuten Susanki kommentoi, että näytti ihan siltä ku Liz olisi juossut ohi (ei olisi ehtinyt jarruttaa ajoissa) tai törmännyt tai jotain. Mutta onnistui kuitenkin kiepsauttamaan itsensä sivulle. Hieman vino perusasento.
Seisominen: Hieno! Oli aivan suora, ku palasin sen luo ;). Olisko eka kerta...
Hyppy: Raahasin pahvista tehdyn hypyn mukaan (kiitos Susan vinkistä!). Ei olisi yhtään tehnyt mieli ottaa hyppyä, mutta kait se on pakko ku kisatkin lähenee ;). Hirveetä älämölöä ja sähläystä taas (en edes jaksa selittää kaikkea tässä), mutta Susan ehdotti palkkaa tai kosketusalustaa hypyn toiselle puolelle. Tämä näytti ainakin hiljentävän Lizpetin, eli ehkä se keskittyi myös paremmin. Tätä täytyykin nyt treenata enemmän, sillä hyppääminen itse on Lizille jo niin suuri palkka, että pää menee sekaisin. Mutta nyt kun sillä oli tehtävä esteen toisella puolella, se näyttäisi rauhoittuvan. Tätä lisää. Myös takasin hyppyä vois kokeilla lelulla.

Kiitos Susan treeniseurasta, vinkeistä ja ajatuksista :)

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Treeniä ja Lyydin nomeilut

Kun kerran päivitetään, niin päivitetään sitten kunnolla. Unohdin ihan edellisessa tekstissä kertoa Lyydin nomeilusta. Eli meillä jäi TAAS jällen kerran Pirkan damit väliin ja tänä vuonna ei taidakaan olla enää muita epäv. dami-kokeita (Uudenmaan ohjuksessa on nykyään Pr**kle ikärja!). Lyydi siis rupesi ontumaan, eikä voinut sen takia osallistua. Nyt kuitenkin kunnossa, mikä tietty tärkeintä.

Tänään käytiin Pian ja jengin kanssa treenaamassa. Pikku Ruu oli kerrassan mainio ;), vaikka ei muka osaa mitään... Zack teki myös hienot treenit, mut meidän treenit olivat vähän huonommat. Ihan mun vika! Mutta tulipahan taas mietittävää! Pialta saa ainakin joka kerta suoraa palautetta, mikä on aivan loistavaa!! Eli ongelmalliset jutut tällä kertaa (omien ja Pian analysointien kera):

Seuraaminen - Liian matala Pian mielestä! Muut bortsuihmiset eivät kuitenkaan ole painottanut tätä niin paljon (huomauttanut kylläkin). Nämä nyt on (ehkä) taas niitä mielipidekysymyksiä... Täytyy varmaan kuvata videolle, että itse näkee millaselta näyttää. Heittopalkka nyt ainakin pois --> nameilla ja lopuksi vetolelu, suullinen kehu kun menee hyvin.

Luoksetulon stoppi - Seisomisen stoppeja ei pidä liian kauan treenata läheltä! Meillä kun on ollut ongelmana ettei Liz stoppaa hyvin kauempaa ja olenkin heittänyt paljon palloa sen yli vasta kun se on aika lähellä (kutsuessa). Vinkkinä stopata melkein heti lähdön jälkeen ja muutenkin ruveta rohkeammin stoppaamaan kaukana, että koira oppii että seisominen on aina kauempana ohjaajasta. Hmm, kuullostaa loogiselta.

Lonkka-asento maassa - Ongelmana on ollut, että Liz valahtaa melkein heti toiselle lonkalle, kun käsken sen maahan. Paikalla-olossa tämä ei vielä haittaa mua, vaan etenkin kaukokäskyissä ja liikkeestä maahanmenossa (vaikea nousta ylös ripeästi). Varmaan osaksi tämä johtuu siitä, että Liz menee vinosti maahan --> täytyy opettaa uudelleen namilla. Lisäksi paljon palkkaa (namia), aluksi tosi tiheesti, ettei ehdi valahtaa. Läheltä paljon istumiseen nousuja ja virittelykäsky varmemmaksi.

kisoja, agikatselmus ym.

Pitkästä aikaan tas päivityksiä... Suurimmat uutiset ovat varmaan epäviralliset tottiskokeet Lizin ja Lyydin kaa, sekä JAU:n agiktselmus Lizin kaa.

Viime sunnuntaina olin Lizpetin kaa JAU:n agilitykatselmuksessa ja oli kyllä aikamoiset... :). Katselmus oli pilkottu neljään osioon: tottis-, agility-, lenkki- ja "luonnetesti"osuus. Me jouduttiin ensin lenkille (koira vapaana), missä katsottiin hieman miten koira käyttäytyy vapaana ja tulee kutsusta luokse. Samalla ohjaaja joutui haastatteluun. Tämä meni ihan ok, mitä nyt Liz sai jonkun hajun juuri kun mua käskettiin kutsua se luokse ja jouduin pikkasen korottamaan ääntä ;). Seuraavaksi jouduimme "luonnetestiin", missä testattiin reaktiota haalariin, joka yhtäkkiä vetäistiin ylös. Liz aloitti armottoman haukkumisen, mutta ei kuitenkaan piiloutunut mun taakse. Meni kuitenkin rohkeasti haistelemaan haalaria, kun minäkin liikuin eteenpäin ja kyykistyin sen viereen. Arviota emme saaneet tästä osiosta. Tottis tuntui aika helpolta näiden kahden jälkeen. Siihen kuului seuraaminen n. 10m kytkettynä ja vapaana, koiran jättäminen paikalle ja luoksetulo. Kaikki ok. Kaikesta kauhein osa oli agilityosio, jossa piti ensin leikkiä koiran kaa (tämä ok) ja sitten suoritta U:n muotoinen rata: hyppy-putki-hyppy. Liz oli jo niin jännittynyt kun jätin sen ekan esteen taakse, että tiesin jo siinä vaiheessa ettei tästä tule kaunista katseltavaa. No, eihän se pysynyt edes sen vertaa paikalla, että olisin päässyt hypyn toiselle puolelle. Karkas varmaan kolme kertaa (haukkumiskonsertin kera!), ennen kuin päästiin putkelle, jonka jälkeen rupesi haukkumaan mulle ja juokse siksi vikan hypyn ohi. Otettiin vielä uudestaan, jolloin saatiin kaikki esteet tehtyä, paitsi että rimat tippui, vaikka oli medi korkeudelle (40 cm). Kysyttiin vielä että halutaanko ottaa vielä uudestaan. "Juu, ei kiitos!" Mulle riitti. Miksiköhän mä halusinkaan aloittaa agilityn tän hullun kaa?!? No, päästiin kumminkin seuraan ja treenit alkavat ens kuun alussa.

Maanantaina oli sitten epäv. toko kokeiden vuoro, jonne Linda ja Lyydikin osallistuivat. Liz ei mahtunut ALO-luokkaan, joten ilmoitin sen AVO:on :). Sehän osaa kuitenkin suht. hyvin myös AVO:n liikkeet, hyppyä lukuun ottamatta. Paikkana oli sisähalli ja vielä kaksi kehää vierekkäin. O-ou!! Tässä ensin Lizin pisteet (liikkeiden järjestyksessä):

Paikallaolo 8,5
Liikeestä maahan 10
Luoksetulo 9,5
Liikeestä seisominen 10
Hyppy 0
Seuraaminen 7,5
Nouto 10
Kaukokäskyt 10
Yleisvaikutelma 8,5

Paikallaolo muuten rauhallinen ja ok, mutta Liz käänteli niin paljon päätä ja ihmetteli muiden käskytyksiä että mun piti tuplakäskyttää sitä sekä alussa (maahan) että lopussa (sivulle). Liikkeestä maahan ja seiso sekä luoksetulo TOSI hienoja; luoksetulossa vain pikkasen vino perusasento (odotti lelua). Ja sitten se kamala hyppy :/! Pari haukahdusta kun lähetin sen hypyn yli ja istahti toisella käskyllä, mutta sitten... Kun kutsuin Lizin takaisin alkoi taas haukkukonsertti, samalla kuin Liz hyppi edes takaisin estettä eikä suostunut tulemaan sivulle. Oli pakko karjua "Paikka!" että saisin sen kiinni. Huoh! Noh, eihän se sitten pystynyt keskittymään seuraamiseen sen jälkeen, joka suoritettiin viereisessä kehässä, SAMAAN AIKAAN kun seuraava tuli tekemään luoksetuloa ja hyppyä! Alkuun siis kaksi melkein karkaamista, loppu tiivistä seuraamista, mutta pää pyöri. Onneksi seuraamisen jälkeen tuli nouto, joka oli aivan superi! Tosi nopea palautus ja piti hienosti loppuun asti kapulasta kiinni (vaikka koskin siihen), kunnes annoin irti-käskyn. Kaukokäskyt myös ihan ok; itse tykkään vähän napakammista vaihdoista, mutta tässä vaiheessa oikein tyytyväinen Lizin istu-maahan vaihtoihin. Piste saldoksi siis 162p ja luokkavoitto :). Ei kerrota kellekään että AVO:ssa kilpaili vain kolme koiraa! :)

Jos Liz hieman häröili, niin Lyydi oli aivan superi!!! VOI-luokassa ei ollut ajanpuutteen vuoksi kaikkia liikkeitä (luoksetulo, metallinouto sekä hyppynouto puuttuivat). Lyydi oli (melkein) koko ajan kuulolla ja teki liikkeet innolla ja iloisesti :)! Ihanaa katsottavaa! Lyydin pisteet:

Paikallaolo 10 (varma nakki)
Seuraaminen 9! (Lyydin parhaimpia seuraamisia!)
Liikkeestä istuminen 10
Ruutu 10!!! (Siis todellakin kympin arvoinen suoritus! Ja vielä ihan keskelle ruutua ja nopea maahanmeno!)
Tunnistusnouto 0 :( (Lyydi on tehnyt tosi hienoja tunnareita viime aikoina, mutta nyt oli hieman hassuttelua ilmassa...)
Kaukokäskyt 8 (harmillisesti tuplakäsky jättäessä, muuten teknillisesti hyvät vaihdot)

Lyydin sijoitus oli 2./6 ja paljon kehuja iloisesta työskentelystä :)! 24.4. sitten virallisiin koitoksiin, myös Liz starttaa ekaa kertaa virallisesti. Iiiks!