keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Lyydin nomeilut, juoksut ja treenausta

Juoksut alkoivat heti seuraavana päivänä sitten viime kirjoitusten ;). Liz on hieman rauhallisempi sisällä, mutta treenatessa ja ulkona ihan normaali, villi itsensä! Mamin iso tyttö!

Lyydi on ilmoitettu Pirkan dameihin, eli leikkimieliseen NOME (=noutajien metsästyskoe)kilpailuun. Jee! Kyllä sitä on jo monta vuottaa tätä suunniteltukin! Täytyy vain toivoa ettei juoksut sotke asioita (taas). Noh, Liz lähtee ens viikolla hoitoon muutamaksi päiväksi, jos vaikka "tartuttaisi" juoksut. Tuota laumakäyttäytymistä, katsokaas... Niin ja enhän edes tiedä vielä mahdummeko mukaan :)!

Kävin Lizin kaa eilen Tainan kaa treenaamassa Keravalla ja ekaa kertaa treenattiin hetken samaan aikaan omilla koirillamme. Oli kyllä tosi hyvä treeni Lizille, joka on tottunut siihen että muuta koirat odottavat vuoroaan autossa tai jossain kauempana. Liikkeenä otimme siis seuraamisen. Ei mitään hirveen nättiä seuraamista Lispetiltä; piippasi ja vilkaisi koko ajan Mistyn touhuja, mutta huonomminkin olisi voinut mennä. Pysyi kuitenkin siinä sivulla! Lisää tämmöisiä treenejä!! Myös niitä vauhdikkaampia liikkeitä (sitten jossain vaiheessa). Tehtiin myös ruutua, noutoa ja häirittyä paikallaoloa helpotettuna (5 metrin päästä), joka aivan superi!!

Linda on myös treenannut ahkeraan Lyydin kaa. Ruutu-merkit ovat olleet kuulemma ahkerassa käytössä ja pystytetty missä ja mihin milloinkin :).

lauantai 13. helmikuuta 2010

Lyydin ja Liz'n tokoiluja

Pitkästä aikaan...taas. On tää blogeilu välillä niin vaikeeta ;)

Molemmat tytöt on treenaillu, Lyydi Lindan kaa, josta tulee typykän uusi toko-ohjaaja. Täytyy kyllä Lindallekin nostaa hattua, että heti uskalataa lähteä VOI-luokkaan tietämättä tokosta juuri mitään! Ekat kisatkin on jo suunniteltu maalis-huhtikuulle (riippuu mihin mahtuu), sillä Lyydi on näyttänyt treeneissä että hyvin muistaa liikkeet :)! Ruutu ja tunnistusnouto (jopa lumessa) menivät kuin vanhalta konkarilta; kaukokäskyt ja luoksetulo suht ok, paikallaolo superi (kuten aina); seuraaminen nyt on mitä se aina on ollut... Ainoat liikkeet joita täytyy nyt muistella Lyydin mieleen ovat liikkeestä istuminen ja hyppynouto, mutta noitahan ehtii vielä! Lindalla taitaa olla enemmän opettelemista ja muistelemista! Lisää vain "kuivaharjoittelua" (=ilman koiraa), niin kyllä se siitä :)!

Lizpetti on päässyt ahkerasti treenaamaan sitten viime kirjoitteluiden! ALO-luokka ollaan vedetty pari kertaa kokonaisena, toki ei vielä palkatta mutta häiriössä, ja hyvin on mennyt. Paikallaolotkin olleet hyviä! On se kummaa miten treenaaminen auttaa ;)! Tuossa yksi päivä tajusin, että AVO-liikkeetkin taitaa olla jotenkuten ok; paikallaoloa piilossa täytyy ehkä vielä vähän treenata... Mutta ALO ensin ja sen aika on tod.näk. huhtikuussa. Paikalloloa täytyy vielä treenata kovassa häiriössä; juoksevia koiria, pomppivia ihmisiä ja kirkuvia lapsia. Vapaaehtoisia?

Mitäs muuta? Ruudun keskikohta on hahmottunut hyvin, tokin välillä jää ruudun eteen, mutta lähtee nopeasti etsimään oikeaa paikaa, jos olen ihan hiljaa. Liz on myös kehittänyt oudon tavan kipitellä ruudun vasenta reunaa, tehden pienen koukun ja päätyy siitä kyllä ruudun keskelle. En ole oikein osanut puuttua tähän, sillä ei ole auttanut vaikka oon käynyt taputtamassa ruudun keskikohtaa: sama "koukku" edelleen! Hmmm...?

Tunnaria ollaan tehty melkein päivittäin (sisällä) ja tosi korkealla onnistumis prosentilla!! Ainoat väärät kapulat ovat nousseet, kun Liz on liukunut ensin kapulakasan läpi ja joku vääristä on joutunut ihan oikeaan kiinni. Nyt ollaan treenattu ihan läheltä ja paljon parempi. Ehkä lisäämme matkaa sitten ulkona, keväämmällä...

Kaukokäskyissä Liz on aika hellyttävä :). Lizhän on opetettu takenemaan, ja koska olen näitä lähinnä treenannut ahtaissa sisäoloissa, on ulkokentille siirtyminen ollut aika hupaisaa... AVO-vaihdot menevät vielä hyvin (maahan-istu-maahan), mutta kun lisään siihen seisomisen alkaa typy liikkumaan sekä sivu- että takasuunnassa. No, ei ainakaan etene :D! Toinen yrittää niin kovasti! Eli ulkona täytyy näköjään treenata ihana läheltä! Ekaa nousua oon myös muistanut treenata (takapalkalla, namikulho) ja se mennyt kivasti eteenpäin!

Ekaa juoksua edelleen odotetaan. Tytsy on kuitenkin jo kohta 14kk!