sunnuntai 13. joulukuuta 2009

ruutua ja muuta

Tänään tehtiin ensin lyhyempi metsälenkki (35-40min), jonka jälkeen taas kentälle treenaamaan. Laitoin Lizin kiinni tolppaan, kun laitoin ruutu- ja muut merkit paikoilleen. Kun menin hakemaan koiraa, ilmestyi kaks alakouluikäistä poikaa kentälle. Ihan vain potkimaan lunta ja ihmettelemään mitä merkkejä oikein laittelin kentälle :/. Odottelin hetken että lähtisivät menemään, sillä ne seisoi ehkä 3-4 m ruudusta. Lopulta kyllästyin, päästin Lizin irti ja lähetin sen ruutuun ;D. Meni muuten hienosti sata lasissa ruutuun eikä välittänyt pojista yhtään!! Pojat taas taisivat hieman hämmentyä (pelästyä?)! Hah, siitäs saivat! Ja tulipa hyvä häiriötreeni Lizpetille :)! Ja pojatkin lähtivät vähin äänin menemään... Otin myös muutaman kerran ilman kosketusalustaa (suoraa ruutua), mutta kävin eka taputtamassa oikeaa paikkaa. Nämä oikein hyvät! Liz myös pysähtyi hyvin!

Ekaa kertaa treenattiin myös ruudun loppuosia, toki ei ruudunlähetyksen yhteydessä ja kaukana itse ruudusta. Treenattiin maahanmenoa 25 m päästä, eli jätin Lizin seisomaan, kävelin 25m päähän ja käskin maahan. Onnistu hyvin! Sitten treenattin myös kutsua ja seuraamiseen tuloa, eli Liz maahaan, kävelin itse sik-sakkia kentällä ja lopulta kutsuin sen seuraamaan (ohjasin oikeaan paikkaan namilla). Tääkin onnistu hyvin :)!

Stopit tänään hieman paremmat kuin edellisellä kerralla, tosin käytin nyt käsiapua. Mutta heti jos pysäytän kauempaa, en saa napakkaa pysähdystä sitten millään! Jäävien seisomiset ja maahanmeno olivat tänään superit!! Hieno tyttö! Oikein kivat treenit kaiken kaikkiaan!

1 kommentti:

Johanna kirjoitti...

Hyvähyvä Lizpetti:))!!