"Mie oon kova mimmi!"

Eilen oli siis ohjelmassa käynti Vantaalla vanhempieni luona, tapaamassa Lyydiä. Kuvittelimme että Lyydiä ei voisi vähempää kiinnostaa pieni pallero, mutta väärin meni...

Liz odotti aluksi autossa kun minä ja Toni tervehdimme Lyydiä. Se on aina kovin innokas nähdessään meidät ja sai näin rauhoittua ennen kuin esittelisimme sen Liz'lle. Hetken kuluttua avasin auton oven ottaakseni Liz'n autosta, enkä huomannut että Lyydi jo tunki nokkaansa auton sisälle. Se riemastui aivan suunnattomasti pienestä otuksesta, eikä kova hännänheilutus enää riittänyt, vaan koko koira twistasi :). Liz oli hieman hämillään innokkaasta kaverista joten se sai pysyä sylissä jonkun aikaa. Lyydi sai sitten haistella Liz'n takapäätä että rauhoittuisi hiukan. Turha luulo. Lyydi sai siis hihnan kaulaansa ja Liz pääsi haistelemaan pihaa. Eikä siinä sitten kauan mennyt kun Liz keräsi rohkeutensa ja tuli haistelemaan itsekseen Lyydiä ja jonkun ajan kuluttua jo hyppi edestakas haukkuen ja pyytämään Lyydiä leikkiin. No Lyydihän tästä riemastui, vastasi kutsuun heittämällä eturuumiinsa maahaan ja päästämällä yhden kovan ja möreän haukahduksen. Se ei ollut pikku neidistä yhtään hauskaa ja korvat luimussa tuli meidän luo turvaan.

Menimme sitten sisätiloihin, Lyydi edelleen hihnassa, ja Liz lähti häntä pystyssä tutkimaan paikkoja, kun huomasi ettei Lyydi seuraa. Paikat oli nopeasti tutkittu ja sen jälkeen oli seurustelun vuoro. Liz kävi uudestaan moikkaamaan kaikki ihmiset ja uskaltautui taas tekemään tuttavuutta Lyydin kanssa. Lyydi oli sisälle päästyään rauhallisempi ja uskallsimme päästää sen vapaaksi. Se oli kuitenkin koko ajan käskyn alla. Lyydi oli hieman huolissaan kaikista leluistaan, joita Liz innoissaan tappoi ja kantoi "turvaan". Ei kuitenkaan sanonut pikkuiselle mitään, katseli vain harmissaan sen menoa ja meitä.

Tytöt yrittivät aina välillä leikkiä, mutta Lyydiä oli koko ajan rauhoiteltava, sillä se käyttää leikkiessään niin paljon tassuja. Lyydin ei tarvinnut kuin kerran läppäistä tassulla ja Liz meni jo mukkelis-makkelis. Mutta se ei Lizzukkaa haitannut! Itse asiassa pikkuinen innostui vain enemmän ja enemmän, ja lopulta se räksytti kuin pikku rakki Lyydin vierellä ja hyökkäili sitä kohti, näykäten milloin mistäkin. Kehtasi vielä muristakin ärhäkästi! En tiedä johtuiko se alun käskyn alla olemisesta vai Liz'n yhtäkkisestä röyhkeydestä, mutta Lyydi ei ärähtänyt kertaakaan. Se vain käveli pois joka kerta (lopulta melkein juoksi). Jouduimme siis loppujen lopuksi puolustamaan Lyydiä pikku-pedolta!

"Vuh, vuh!"

"Apua, pelasta mut!"

Loppu illan kotona Liz oli niin kiltti ja rauhallinen: oikea enkeli! Yleensä pahimmat hepulit ovat juuri siinä klo 20-21. Autoilukin sujui jo suht mallikkaasti kotia päin. Vain muutama jodlaus ja pikku piipitys. Kyllä se siitä!

Liz'n korvat ovat muuten ruvenneet nousemaan :). Ensin vain toinen korva ja nyt molemmat korvat törröttävät sivulle ;). Suloinen enkelini! Tässä todistusaineistoa!:


Tässä vielä tämän aamuinen kuva takapihalta. Lizzukan mielestä on tosi kivaa "varastaa" mamman hanska, juosta ensin ympäri pihaa se suussaan, sitten hyökkäillä sitä kohti "myyränhyppyjen" kera ja lopuksi vielä tapporavistaa se kuoliaaksi. Mikähän noissa hanskoissa oikein on? Kaikkien koiriemme mielestä hanskat ovat aina voittaneet omat lelut.

Mainittakoon vielä että Liz on alkanut reagoimaan jo nimeensäkin!! Noh, toisaalta se kyllä reagoi "mammanpikkukultamussukka"-nimeenkin, kunhan sen vain sanoo oikeaan äänen sävyyn ;)