keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

14 vkoa ja kaikkee...

Tänään siis takana 14 vkoa huisin hauskaa Lizin elämää! Ja niin ihanan ilmavat korvat ovat taas muuttuneet raskaammiksi :(. Kuten kuvasta näkyy on oikea korva ihan lurppa. Ja minä kun luulin että tuo pystykorvaisuus on jotenkin vahvasti periytyvää! MEITÄ ON HUIJATTU!! :D No vitsi, vitsi. Yhtä rakas ja söpöhän tuo on. Ei se mua niin paljon häiritse että jaksaisin alkaa korvia teippaamaan.
Nyt ollaankin ehditty tekemään niin paljon kaikkea viikon aikana, etten jaksa kaikkea ihan perusteellisesti kertoa. Viime lauantaina meillä oli taas pentutottikset ja tällä kertaa kaikki etelän pennut (3 kpl) oli paikalla. Noppa-siskoa ei oltukaan nähty pitkään aikaan, mutta silti sen tunnisti vielä. Niin tuuhea turkki ja samanlainen pörröpää kuin pikku-pikku-pentuna :). Noppa näyttäisi myös olevan vielä enemmän ihmisrakas kuin Liz, vaikken arvannut että se olisi mahdollista! Ehkä oikea termi olisi ihmisHULLU :). Ja niin vikkelä kintuistaan ja utelias ja pelkäämätön. Eli melkein täydellinen pentu (Lizhän on se IHAN täydellinen :) )! No, kyllähän tää koko pentue on ollut aikas hieno...vai mitä!?
Mutta niihin treeneihin. Liz sai luvan aloittaa vaikka saavuin taas melkein myöhässä, sillä muut pennut olivat vielä pahemmin myöhässä. Mutta jotekin sai tällä kertaa koottua itseni kaikessa kiireessä ja onnistuin aloittamaan reenit paljon rennommin kuin viime viikolla. Otettiin hieman sivulletuloa, kontaktia, imuttamista (namiseuraamista), luoksetuloa ja kapulan nostoa. Kaikki ihan ok (tai siis lisää treeniä ja jatketaan samaan malliin) paitsi kapulan nostot. Ensinäkin sitä EI saa kuulemma treenata tunnistusnoutokapulalla ("Aha!?" *nolotus*), ettei koira myöhemmin sähellä tunnistusnoudossa. "Tunnarissa" koiran on siis tarkoitus etsiä omistajan hajuinen pieni 10 cm kapula viiden samanlaisen joukosta. Saimme sitten lainaksi Ankin kevyeen noutokapulan, että voisimme näyttää mitä ja miten olemme treenanneet. Noh...se kapula olikin kivempi kuin namit, joten jätimme sen treenin siihen. Taistelemista ja irrottamista voidaan treenata sitten kotona. Nyt meillä onkin sitten oma pieni noutokapula, joka ei haise yhtä hyvälle kuin Ankin ;). Ehkä saamme sitten ens kerralla näyttä kapulan nostoa ja saada näin lisävinkkejä treeneihin.
Lopuksi kattelin vielä kun isot koirat treenasivat. Paikalla oli siis myös Lizin ihanat vanhemmat, Gem ja Nisse.

Gem seuraa. Periyttänyt hullun-hauskan kippurahäntänsä tyttärelleen ;)

Tässä vielä istuma kuvat molemmista, surkeine ilmeineen ;)

...ensin Gem (karvaton pitkäkarvainen bordercollie :D )

...ja pappa Nisse.

Lissua on suuresti ihmetyttänyt jäiden lähteminen. Veteen se ei kuitenkaan mene. Sitähän kauhistuttaa jo vesilammikot jalkakäytävillä! Hirveän utelias se kuitenkin on ja kurkottelee ja venyttää pientä kaulaansa haistellakseen juuri puroja. Joku päivä se vielä tippuu...

Ollaan myös tavattu tokon merkeissä Susania ja Ruutia kahteen otteeseen tällä viikolla: ensin eilen ja vielä tänään. Tänään joukon jatkeeksi liittyi vielä Saila ja Saaga. Liz teki pienet tokottelut molempina päivinä ja oli varsin hieno, tosin ihmisiä ja koiria kulki paljon ohi, mikä hieman vaikeutti keskittymistä. Myös Saagan ja Ruutin haukahdukset saivat keskittymisen herpaantumaan (mut hyvä että on häiriötä!). Juuri noiden häiriöiden takia, otin tänään ekstra helpot ja lyhyet tokottelut. Aloitin ja lopetin vauhtiluoksetulolla ja väliin hieman kontaktia ja kapulan nostoa, joka ei tänään taas onnistunut ulkona, eilen kylläkin. Tänään oli muutenkin haastavampaa saada Liz unohtamaan ympäristönsä, joten leikitinkin sitä paljon. Se menikin tosi hyvin! Susan toi Lizille hyvät mokkakangaspalat, joilla oli hyvä repiä. Kiitti paljon! Lizistä ne oli hurjan kivat!!

Niin, ja ne kasvukuvat tulevat myöhemmin, kun tarviin apurin kuvien ottamiseen.

2 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Varovaisesti Lizpetti purojen varrella, leikkitäti on viime viikolla kaksi pikkukoiraa onkinut vedestä ylös kun eivät itse päässeet;)
On se Liz ihan täydellinen semipystiksenäkin:) Lauantaina nähdään!

Minna kirjoitti...

Juu, ei Liz saa olla vapaana missään vaarallisella paikalla! Tuokin puro on ehkä 20-30 cm syvä, vaikkei kuvasta uskoisi. Ja Liz olisi aivan täydellinen korvattomanakin ;)